Minun on ollut vaikea löytää paikkaani yhteiskunnassamme. 

Järkeni tietää, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Kokemukseni kertoo, että olen aina vähän ulkopuolinen ja joukkoon kuulumaton. Juurettomuudelleni löydän syitä lapsuudesta, isättömyydestä, sukulinjojeni puhumattomuudesta ja kulttuurisesta ilmapiiristä, joka ihannoi suorittamista, keskittyy selviytymään ja pelkäämään unohtaen, että katseen voi kääntää myös vahvuuksiin, unelmiin ja kukoistukseen. 

Valtaosan elämästäni olen elänyt hyvinvointivaltiossa mutten ole voinut hyvin.

Kyvyttömyyteni käsitellä tunteita puhkesi nuoruudessa syömishäiriön muodossa. Ympäristöni viestitti, että tietyt ominaisuuteni ovat heikkouksia ja kirouksia ja ne on hyvä piilottaa, etenkin työmaailmassa. Vuosikausia roikuin turvaköysissäni: yksinpärjäämisessä, ylivahvuudessa ja alituisen hämmennyksen tarkassa piilottamisessa. 

Vuonna 2009 irtisanouduin päivätöistä, muutin ulkomaille ja hyppäsin yrittäjäksi vailla sen kummempaa suunnitelmaa. Tuolloin alkoi hidas prosessi, jossa setvin uskomuksiani ja tarkastelin, mitkä niistä olivat totta ja mitkä valhetta. Kokeilin: uusia harrastuksia, uusia työprojekteja, uusia sosiaalisia piirejä, uusia kulttuureja, uusia poikaystäviä, uusia elämäntyylejä. Identiteettini oli asu jonka voi pukea päälle – ja vaihtaa uuteen heti kun kaulus alkoi hiertämään. Opettelin surffaamaan, kiipeilemään, lumilautailemaan. Tein kiinnostavia, hurjiakin asioita ja asuin postikorttimaisemissa. Olin ymmälläni, sillä saavutin sellaisen elämäntyylin josta olin unelmoinut, mutta silti jotenkin itse puutuin kuvasta. 

Viidentoista vuoden joogaamisen jälkeen uskaltauduin hakemaan joogaohjaajakoulutukseen Costa Ricaan. Kuukauden intensiivinen kokemus samanhenkisten seurassa kokonaisvaltaisen joogakylvyn äärellä oli parasta mitä sieluni oli siihen asti kokenut. Olin kuin kotonani. Vihdoinkin kuuluin joukkoon.

Minulla oli tarkka suunnitelma joogaohjauksen aloittamisesta, mutta siitä huolimatta paluu arkeen romahdutti minut henkisesti. En uskaltanutkaan, en osannutkaan astua jooganohjaajan rooliin. Elämä tuntui jatkuvan sellaisenaan kuin se oli ennen koulutusta, mutta pinnan alla minä olin muuttunut. Olin hetken maistanut jotain niin makeaa ja täyteläistä elämää, että sitä olisi mahdotonta unohtaa.

Opin huomaamaan, että jokainen kantamani valheellinen uskomus sitoi elämänenergiaani. Ja aloin olla väsynyt sisäiseen jumissaoloon ja epäonnistumisen tunteeseen. Siihen, ettei elämänmuutos ja alanvaihto mennytkään sujuvasti kuten naistenlehtien tarinoissa.

Yksi kipeä uskomukseni on ollut, että pelkäsin valtavasti ihmisten kohtaamista sosiaalisesta puolestani huolimatta. Muutettuani takaisin Suomeen käsiäni kuumotti ja ymmärsin, että ne halusivat tehdä jotain ihan uutta. Valtavalla innolla ja vähintäänkin yhtä voimakkaalla pelolla hakeuduin opiskelemaan shiatsuhoitajaksi. Ihmisten fyysinen koskettaminen ja hoitaminen soti montaa vanhaa ja kivuliasta uskomustani vastaan. Hoito hoidolta sain kaunista palautetta ja asiakkaat tulivat yhä uudestaan luokseni. Pala palalta aloin luottamaan käsiini, uuteen rooliini ja näihin syviin asiakaskohtaamisiin.

Sallin vihdoin myös muiden hoitaa itseäni, kun uskaltasin antautua sekä pyytämään apua että ottamaan sitä vastaan. Kuoreni raksahti lopullisesti rikki. Enää en ollut yksin. Enää en halunnut muurautua muilta piiloon. Enkä varsinkaan muurata muita ulkopuolelleni. Olen valtavan kiitollinen kaikille terapeuteille, hoitajille, valmentajille, parantajille, opettajille, kollegoille, vertaistukiryhmille, ystäville ja kanssakulkijoille kenen kanssa olemme pysähtyneet kohtaamaan, tukemaan, auttamaan, kuuntelemaan, keskustelemaan, hoitamaan. Ilman teitä en tosiaankaan olisi se joka olen tänään. Itse olen kyllä selvinnyt, mutta teidän ansiostanne olen oppinut kukoistamaan.

Jos voin jälkiviisaana yhden neuvon antaa nuoremmalle itselleni, se kuuluisi näin:

Omaksi itseksi tuleminen on taito, jota voi harjoitella ja matka, jota ei tarvitse kulkea yksin. Kun uskallat asettautua näkyville, voit luottaa siihen, että myös paikkasi yhteiskunnassa alkaa avautumaan sinulle, askel kerrallaan.